Tarkkasilmäisimmät ovat varmasti huomanneet, että olen ottanut käyttööni selitetekstin yritysilmeasiantuntija. Se kuvaa mielestäni parhaiten tekemisiäni, itse asiassa huomattavasti paremmin kuin vanhanaikainen mainostoimisto-selite, koska teen perinteistä mainontaa vain muutaman tunnin kuukaudessa. Yhdyssanahirviö muodostuu siis näistä:

Yritysilme = Sisältää logon, kuvien, värien ja fonttien määrittelyn sekä niiden soveltamisen yrityksen viestinnässä, mainonnassa ja markkinoinnissa.
Asiantuntija = Henkilö, joka jollakin tiedonalalla pystyy tunnistamaan ongelmia ja ratkaisemaan niitä tehokkaasti ja haluaa myös jatkuvasti opiskella aihettaan.

Mistä tuollaisen tittelin saa?

Tällä alalla asiantuntija-titteliä ei kukaan tule sinulle ikinä myöntämään, joten se kannattaa omavaltaisesti itse ottaa. Se näyttää hyvältä käyntikortissa, mutta toki se myös velvoittaa johonkin. Asiantuntijuus on ennen kaikkea asenne- ja laatulupaus: se käsittää oman tekemiseni suhteen suunnittelemieni toimeksiantojen laadun, mutta myös jatkuvan laadunvalvonnan, asiakaspalvelun ja uuden opiskelun. Enemmän kuin isku kilpailijoiden palleaan (jotka ovat hekin asiantuntijoita), se on ennen kaikkea kuuden kohdan lupaus asiakkaalle.

Kuusi asiantuntijalupausta

1. Olen 7,5 vuoden aikana toteuttanut lähes 300 toimeksiantoa ja vastaani on tullut monenlaisia projekteja. Asiakkaina on sekä julkishallinnon että yritysmaailman edustajia useilta eri toimialoilta.
2. Sinun toimeksiantosi on minulle tärkeä ja lupaan käyttää kaiken ammatillisen osaamiseni toimeksiantosi toteuttamiseen.
3. Kukaan ei voi olla asiantuntija kaikessa, joten on tärkeää valita ne osa-alueet, missä haluaa kehittyä mahdollisimman hyväksi. Itselläni ne osa-alueet ovat logojen ja nettisivujen ulkoasun suunnittelu, näitä teen ja haluan eniten tehdä. Toki teen paljon muutakin, mutta en koe mielekkääksi hääriä itse mukana mm. internet-tekniikoissa.  Minun on kuitenkin tärkeää tietää, kuka verkostossani on hyvä missäkin osa-alueessa.
4. En ota vastaan sellaisia töitä, jota en syystä tai toisesta pysty toteuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla tai joissa tiedän jonkun toisen olevan vielä parempi toteuttaja. Silloin ohjaan asiakkaan tämän toisen osapuolen juttusille.
5. Asiantuntija osaa myös hallita omaa aikaansa. Hän tietää suunnilleen, miten kauan mihinkin toimeksiantoon menee, eikä buukkaa kalenteriaan liian täyteen. Pitkään jatkuva kiire johtaa lopulta sekä laadunvalvonnan että asiakaspalvelun heikkenemiseen. Kalenteriin pitää jättää myös aikaa uuden opiskelulle.
6. Koska asiantuntija tietää, miten kauan mihinkin toimeksiantoon menee, hän osaa myös kertoa asiakkaalle melko tarkasti ennen toimeksiannon aloittamista, mitä työ tulee maksamaan (edellyttäen, että laskutustapa on aikaperusteinen).

Seuraavassa artikkelissa käsittelen tarkemmin laatua omassa toiminnassani: kuinka siihen päästään, miten sitä mitataan ja ylläpidetään sekä mitkä ovat laadun pahimmat viholliset.

Miten niitä pitäisi käsitellä?

Pienet päivittäiset haaveet ja mieliteot ovat helppoja seuralaisia – ne saattavat jäädä vaivaamaan hetkeksi, mutta jäävät useimmiten arkipäivän hälinän jalkoihin ja unohtuvat samantien. Todellinen unelma on puolestaan yksi rasittava pirulainen. Sen tunnistaa siitä, että vaikka et kulkisikaan tietoisesti sitä kohti tai kuljet näennäisesti jopa poispäin, niin SE kulkee sinua kohti. Voit käyttää vuosia sen väistelemiseen, keksiä lukemattoman määrän tekosyitä olla toteuttamatta sitä ja välillä viettää  pitkiäkin aikoja ilman että edes ajattelet sitä. Mutta sitten tulee taas hetki, kun se ilmestyy eteesi, varastaa huomiosi ja puskee uniisi. Ja jos unelma on sitä perustavaa laatua ja jää toteuttamatta, niin voit olla varma että se on niiden katumusta aiheuttavien asioiden listalla, joita käydään kiireellä läpi siinä ensiavun ovien ja viimeisen siunauksen välissä. Jotta näin ei kävisi, on muutamia vaihtoehtoja edetä:

1. Toteutat unelmasi. Se joko onnistuu tai ei, mutta yrittämisen jälkeen voit jatkaa eteenpäin.
2. Hylkäät unelmasi tai korvaat sen jollain muulla unelmalla. Todellisen unelman hylkääminen vaatii kovat järki- ja tunneperäiset perusteet, mutta jos ne löytyvät niin voit jälleen jatkaa huolettomana eteenpäin.
3. Jatkat tekosyiden keksimistä ja kärsit (ainakin toisinaan) hiljaa sisälläsi.

Yleensä yksi on ylitse muiden

Olen toteuttanut monia unelmia, mutta yhdelle niistä en ole tehnyt viime aikoina paljoakaan. Se on roikkunut mukanani lähes 17 vuotta ja ryömii jostain aika ajoin eteeni häiritsemään muuten niin kovin onnellista elämääni. Vain läheiseni tietävät unelmani ja muille en pysty sitä vieläkään paljastamaan, koska sen kertominen julkisesti asettaisi minut välittömästi tilanteeseen jossa joutuisin toimimaan – ja siihen en taida olla vieläkään valmis (tekosyy numero 312). Voin kuitenkin paljastaa, että kyseessä on klassinen “rakkaasta harrastuksesta kannattavaa liiketoimintaa” -tyyppinen unelma.

Sinne ja takaisin sekä kaksi opetusta matkalta

Olen sivunnut unelmaani jo kahdesti ihan käytännön tasolla. Ensimmäisen kerran toteutin sen vuonna 1994 pienimuotoisesti ja tein sitä opintojeni ohella muutaman vuoden. Tienasin toiminnalla mukavan lisän opintotuen päälle ja huomasin samalla, että sekä pidän että olen ihan kohtuullisen hyvä siinä, mitä tein. Opintojeni loputtua päätin kuitenkin lähteä toiselle, “aikuisemmalle” ja “varmemmalle” uralle. Ei iso virhe sinänsä, mutta ei myöskään sydämen valinta ja siirto joka vei minut luonnollisesti jälleen kauemmas unelmastani. Opetus numero yksi: Älä yritä järkeillä liikaa, vaan luota intuitioosi.

2000-luvun alussa yritin toteuttaa unelmaani toisen kerran, tällä kertaa hyvinkin paljon vakavammin ammatillisesti yrittäjyyden muodossa. Tein yrityksen perustamiseen liittyvät liiketoimintasuunnitelmat ihan liikkeen ikkunateippejä myöten ja marssin rahoittajan luokse. “Eikö tämä ole vähän marginaaliryhmän touhua tämmöinen, en usko että tämä tulee ikinä lyömään läpi”, oli paatuneen yritysneuvojan kommentti. Raahustin kotiin leuka rinnassa ja heitin suunnitelmat roskiin. Vuotta myöhemmin homma löi Suomessa läpi isosti ja meikäläinen päätti, ettei enää koskaan anna yhdenkään ulkopuolisen päästä päsmäröimään niissä asioissa, joissa oma vaisto on vahva. Eli opetus numero kaksi: älä anna muidenkaan järkeillä puolestasi, vaan luota intuitioosi.

Se on edelleen matkassa

Ja nyt ollaan vuodessa 2012, mutta sehän ei tarkoita sitä etteikö unelmaa voisi edelleenkin väistellä menestyksekkäästi. Tekosyiden tämänhetkinen top 2:

1. Kaupallinen potentiaali. Olen siis kaupallisesti ajatellen jo kymmenen vuotta jäljessä ideani kanssa – siinäpä vasta onkin hyvä tekosyy olla toteuttamatta unelmaa. Mutta uskon ja tiedän edelleen sisälläni, että voisin löytää unelmani toteutukseen hieman erilaisen lähestymistavan kuin kukaan sen aiemmin toteuttaneista ja myös kaupallinen toiminta olisi siinä mielessä edelleenkin mahdollista. Ei siitä ehkä mikään kultakaivos tulisi, mutta silti.
2. Aikapula. Tämä on ehkä kaikista tekosyistä eniten myös oikea syy, koska yritystoiminnan aloittaminen vie aina aikaa. Minulla on jo ammatti ja yritystoimintaa, josta pidän älyttömän paljon ja joka työllistää minut täysin. Mistä voisin repiä enää lisää aikaa päivääni siten, ettei se olisi perheeltäni pois? Voisinko tehdä kahta työtä päällekkäin tulematta hulluksi?

Sisälläni tiedän, että löydän vastaukset kaikkiin tekosyihin minuutissa, jos vain uskallan pysähtyä miettimään. Mutta uskallanko? Uskallatko sinä?

Todellinen unelma on yksi rasittava pirulainen.

Tämän artikkelin aloittava lainaus ja paljon muutakin asiapitoista tekstiä karkauspäivästä löytyy Wikipediasta. Ei kuitenkaan pysytä enempää asialinjoilla, vaan ihmetellään yhdessä miksei karkauspäivästä ole saatu suurempaa numeroa aikaiseksi, koska siinä olisi potentiaalia vaikka minkälaiseen karnevaaliin. Itse julistaisin päivän välittömästi vähintäänkin muotoon töistäkarkauspäivä ja tekisin siitä kansainvälisen juhlapyhän. Tätä julistusta alleviivatakseni en aio tulla huomenna töihin, vaan vietän keskiviikon aivan muissa merkeissä.

Vielä selvennöksenä tähän julistukseen liitän videon Flat Ericistä, joka näyttää mallia miten toimistohommissa tulee karkauspäivän kunniaksi käyttäytyä. Meno on muuten samanlaista kuin meikäläisen kopissa yleensä, paitsi että minulla ei ole täällä sihteeriä eikä hiustenkuivaajaa.

Hauskaa karkauspäivää, muistakaa tehdä jotain nurinkurista!

Meikäläinen tykkää lojua kahviloissa toisinaan päivisin. Joku voi nähdä sen hukkaan heitettynä aikana keskellä kallista työpäivää, mutta itse koen sen hyväksi tavaksi irrottautua hetkeksi koneelta ja toisaalta kahvikupin ääressä voi myös hakea ideoita ja ajatuksia seuraavaan koitokseen. Kahvi on myös mittari moneen asiaan: taloudellisesti koen oloni turvalliseksi aina, kun taskussa on kahvikupin verran käteistä eikä niin kiire voi töissä olla, etteikö kahvia ehtisi kiskaisemaan.

Vaikka suhtautumiseni kahviin on filosofisella tasolla hyvinkin syvällinen ja arvostan jokaista pientä kahviini suodattunutta pavunjyvää kuten Dale Cooper sarjassa Twin Peaks, niin käytännössä juon useimmiten ihan tavallista peruskahvia. Juhlahetkinä tulee otettua myös joku erikoiskahvi, kuten Cafe Mocha. Tiedän, se on äärimmäisen tyttömäinen valinta kermavaahtoinen ja kaakaojauheineen. Turha myöskään kaunistella asian fysiologista puolta, koukussahan tässä rimpuillaan – kahviton päivä on yhtä kuin päivä päänsäryn pauloissa.

Ei se hinta, vaan mitä sillä saa

Kahvilla käydessäni koen silti maksavani aivan jostain muusta kuin kahvista. Jonkun mielestä kaksi euroa kahvista on törkeää riistämistä, itse en pidä edes neljän euron hintaista erikoiskahvia kovin kalliina. Tämä johtuu varmasti siitä, miten tarkastelemme tätä maagista kupillista mustaa juomaa. Joillekin se on todellakin vain kahvia, mustaa litkua joka kaadetaan linjastolta useimmiten valkoiseen kuppiin ja ryystetään pikaisesti kitaan. Itse ajattelen asian niin, että antaessani rahani maksan ennemminkin siitä, että saan määräämättömäksi ajaksi pöydän – siis oman alueen – joko omaan tai seurueeni käyttöön ja hetkeksi myös käyttöoikeuden koko ympäristöön. Rajaan siis 2-4 eurolla itselleni alueen, jossa on aikaa ajatella, jutella, lukea tai katsella. Voin viettää siellä hetken tai pidempäänkin, lämpimässä ja viihtyisässä ympäristössä. Ja jos vietän kahvilla pidempään, niin kahvikupin hinta alkaa tuntua aika naurettavan pieneltä vastineelta siihen nähden, mitä olen saanut.

Arvon määrittelet sinä

Tässä tekstissä kahvikuppi on vain esimerkki siitä, miten eri tavoin ihmiset näkevät asioiden arvon. Joillekin kahvi on mustaa nestettä, joillekin kallisarvoinen hetki tässä ja nyt. Toisille ruuvimeisseli on pala metallia ja muovia, joillekin kallisarvoinen toimeentulon tuova työkalu. Itse en ole ikinä ymmärtänyt, mitä järkeä on valita ruuvimeisseleistä sitä kalliimpaa vaihtoehtoa. Tämä on ymmärrettävää siksi, että ruuvailen jotain keskimäärin kerran vuodesta ja silloinhan menee tunnetusti paskempikin väännin.

Voidaan siis puhua arvosta ja lisäarvosta, joilla jokaista tuotetta, palvelua ja jopa informaatiota (mukaan lukien tämä teksti) voidaan lopulta arvottaa. Jos joku eksyy tähän blogiin etsiessään nopeaa viihdettä, hauskoja kuvia tai rahallista hyötyä, hän tulee todennäköisesti pettymään. “Ei minun juttuni, liikaa tekstiä, minun aikani liian arvokasta tämän lukemiseen”, hän ajattelee ja jatkaa Iltalehden pariin. Joku toinen taas saattaa oivaltaa jotain oleellista ja soveltaa sitä edelleen eteenpäin, jolloin tekstin lukemiseen sijoitettu aika tuo varmasti tarpeeksi lisäarvoa hänen elämäänsä. Olemme kaikki niin eri puista veistettyjä.

Ja hyvä niin.

Oletko tehnyt työtäsi kenties jo vuosia ja se tuntuu sujuvan helposti? Nautit kiinteää kuukausipalkkaa ja saat sen kummemmin ponnistelematta? Asiat tuntuvat siis sujuvan, mutta silti elämä tuntuu jotenkin puuduttavalta, etkä ehkä näe itseäsi tulevaisuudessa valitsemassasi työssä. Teepä itsellesi palvelus ja anna itsellesi kenkää. Syy voi olla vaikkapa omien intohimojen seuraamatta jättäminen tai se, että olet jo jonkin aikaa hoitanut hommat vasurilla.

Viime vuonna havahduin kolmen vuoden osakeyhtiöyrittäjyyden jälkeen siihen tosiasiaan, että olin huomaamattani hylännyt muutamia olennaisimmista syistäni yrittäjyyteen. Ensinnäkin olin alkanut istua toimistolla yhdeksästä viiteen, oli töitä tai ei – ja rehellisesti sanoen töitä ei aina hirveästi ollut, johtuen sekä vallitsevasta taloustilanteesta mutta ehkä etenkin kyvyttömyydestämme markkinoida omia palveluitamme. Ei kovin imartelevaa, koska mehän olimme mainostoimisto. Toinen iso syy oli alisuoriutuminen niistä töistä, joita oli tarjolla. Ajatusmalli “se on hyvä, jos se kelpaa asiakkaalle” ei ole välttämättä oman kehittymisen kannalta paras mahdollinen, vaan periaatteessa jokaisen duunin pitää olla portfoliotasoa. Kansankielisesti sanottuna olin siis alkanut kusta omiin muroihini.

Rock the boat, kill your darlings, love ‘em or leave ‘em. Näitähän riittää.

Oli aika kaivaa vanha rakas idealismi esiin, joten annoin itselleni potkut omasta osakeyhtiöstäni – osakkeet vaihtoivat eurolla omistajaa ja työsuhteen päättymispäivä merkittiin loppuvuoteen 2011. Päätös oli toisaalta helppo, koska yrityksen taloudellinen tilanne oli tiukka ja jonkun olisi pitänyt joka tapauksessa lähteä. Yhtiön toisena pääosakkaana olisin toki voinut vaikuttaa siihen, että lähtijä olisi ollut joku muu ja pitää tiukasti kiinni saavuttamistani eduista. Mutta päätin kuitenkin lähteä itse, koska tiesin olevani jo henkisesti muualla ja toisaalta tajusin myös olevani turhin mies ajatellen yhtiön tulevaisuuden suuntausta ja visioita. Lähtö saattoi olla silti omaa talouttani ajatellen surkea päätös, koska luovuin samalla mahdollisista tulevaisuuden optioista ja hetkellisesti tulotaso viistää nyt peruspäivärahan tasoa, kun säännöllinen merkintä kuukausipalkasta katosi tiliotteelta. Henkisesti se oli kuitenkin yksi parhaimpia päätöksiä, joita olen koskaan työelämässä ollessani tehnyt ja juuri siksi päätöksenä aivan oikea. Olen jälleen siirtynyt pelkääjän paikalta kuljettajaksi.

Etenkin omalla alallani on tärkeää pitää silmät raikkaina ja homma hauskana, se on oikeastaan elinehto uusille näkökulmille ja raikkaalle ilmaisulle. Uuden oppimiselle, ilmiöiden havainnoinnille ja muulle elämälle on oltava aikaa, koska muuten kriittinen ja analyyttinen katse omiin tekemisiin häviää. Kukaan tällä alalla ei varmaankaan haluaisi olla se mainostoimiston vanha jarru, joka hiihtelee käytävillä maha pystyssä nuhaisessa bleiserissään seuranaan vain ennen verkkovallankumousta saadut näytöt ja ainoana ilonaan säännöllinen kuukausipalkka. En myöskään usko, että asiakkaat ovat valmiita maksamaan vanhoista näkemyksistä ihan loputtomiin, niin tuttuja ja turvallisia kuin ne nyt sattuvat olemaankin.

Olen siis jollain tasolla palannut alkuun. Mutta toisin kuin alussa, nyt minulla on innostuksen lisäksi myös jonkinasteinen ammattitaito ja näkemystä, jota ei vielä seitsemän vuotta sitten voinut mitenkään olla. Nyt on vain oikeasti mietittävä omaa tekemistä ja asiakkaita, mitä teen ja millä tulen elämään. Vanha hyminä ei enää käy, koska turvallista leikkikenttää ei enää ole. Ja se on hyvä tilanne, koska se pistää asioita tapahtumaan.

Tiedän, että moni rimpuilee itselleen sopimattomissa duuneissa. Joskus kuulen ihmisten sanovan, että “työ on vain työtä, sillä saa leivän pöytään ja katon pään päälle, ei siitä ole tarkoituskaan nauttia”. Muutama kuukausi vetämätöntä oloa töiden jälkeen voi vielä mennä normaalin energiatason vaihtelun piikkiin, mutta siitä eteenpäin pitäisi jo osata vetää yhtäläisyysmerkkejä. Jos et pidä työstäsi tai tavasta millä sitä teet, voit olla varma että se näkyy myös ulospäin. Jos ei työpaikallasi, niin viimeistään kotona – olet väsynyt, poissaoleva ja ehkä jopa tyly. Se ei ole sen arvoista, läheisesi ansaitsevat parempaa. Sopimattoman työn taakse jättäminen on myös palvelus työnantajalle, koska silloin työnantajalla on mahdollisuus etsiä hommaan joku, joka sitoutuu siihen eri asenteella. Isosti ajatellen se on jopa palvelus koko maailmalle, koska työstään pitävät ja siihen sitoutuneet ihmiset tekevät tästä maailmasta paremman paikan elää.

Meille kaikille on annettu rajallinen määrä päiviä, joten ei ole samantekevää, mitä teet kolmasosan aikuiselämästäsi. Meille kaikille on olemassa se unelmaduuni, jossa voimme tuntea elävämme täysillä ja myös kasvaa ihmisinä. Ja jos sellaista työpaikkaa ei vielä ole, niin jokainen voi tehdä sellaisen itselleen yrittäjyyden muodossa.

Olethan oikealla polulla?

No mikä siinä maksaa?

Suurin osa yrityksistä tarvitsee sivut saadakseen lisää myyntiä, siis osaksi markkinointia tai usein jopa ihan markkinoinnin keskiöön. Silti sivuston markkinoinnillista puolta – hallittua teksti-/kuvasisältöä ja hakukonenäkyvyyttä – saatetaan lähestyä hyvinkin yliolkaisesti. Ja silti juuri tämä osa-alue on se, joka saa loppupeleissä pajatson paukkumaan. Kyseessä saattaa olla tänä päivänä yrityksen markkinoinnin tärkein investointi, johon kannattaa panostaa – kuinka paljon, riippuu asiakkaan omista resursseista ja tavoitteista. Jopa ‘mies ja paku’-tyyppiset pienet toiminimet voivat hyötyä suuresti huolella tehdystä sivustosta.

Teknisesti ja graafisesti ajatellen pystyn varmasti tekemään nettisivut alle tonnilla, se vaatii vain pari tiukkaa työpäivää koneella mesomista. Koska haluan kuitenkin lähestyä sivustoa myös markkinoinnillisesta kulmasta, niin kuvaan astuu sellainen muuttuja kuin aivotyö. Se puolestaan vaatii jonkin verran enemmän meditointia, asiakkaan kanssa seurustelua, hakukoneajattelua sekä teksti- että kuvasisällön työstämistä. Näistä muuttujista tulee helposti pari työpäivää lisää.

Mistä olen itse valmis maksamaan

Jos ajattelen omien palveluideni hinnoittelua, niin se toimii täsmälleen samalla logiikalla kuin mistä olen itsekin valmis mielelläni maksamaan. Mielestäni kannattaa maksaa

1) ammattilaisen tekemästä laadukkaasta tuotteesta/palvelusta, joka
2) kestää aikaa ja johon sisältyy edes jonkinasteinen takuulupaus ja mahdollisesti jopa
3) jonkinlainen tuottolupaus (joka voi olla rahaa, säästettyä aikaa, paremmin sujuvia toimintoja tai yleistä viihtyvyyttä).

Jos taas saan jotain mahdollista viitettä siitä, että hintaan on leivottu mukavat imagolisät tai että makselen samalla turhankin hulppeista toimitiloista, parkkipaikat täyttävistä leasing-bemareista tai ylipäätään kyvyttömästä taloudenpidosta, niin skippaan ostopäätöksen välittömästi. En hirveästi pidä Gigantin sloganista, mutta onhan siinä toki totuuden siemen.

Liikaa vaihtoehtoja, kuinka löytää se oikea?

Kilpailuttaminen on omalla alallani hyvä tapa saada suuntaa-antavaa hintatietoa, mutta tarjousten lukeminenkin on oma tieteenalansa. Olen ollut usein mukana projekteissa, joissa asiakas on hyväksynyt halvimman tarjouksen vain huomatakseen, kuinka siitä tulee projektin edistyessä kallein tarjous. Tarjouksen lisäksi kannattaa myös ehdottomasti kysellä kommentteja tutuilta ja yhteistyökumppaneilta: miten työt ovat sujuneet, onko luvatuissa aikatauluissa pysytty ja mikä on tekijän tyyli/tapa tehdä töitä.

Sivuston toteuttajan valinta ei ole varmaankaan koskaan aiemmin ollut yhtä vaikeaa kuin tänä päivänä, joten tarkkana siellä!

Intohimoisen tekemisen löytäminen ei ole aina helppoa ja usein monia asioita täytyy kokeilla, ennen kuin SE oma juttu löytyy. Vielä vaikeampaa on saada se juttu pysymään jopa elämänmittaisena matkakumppanina. Itselläni tällaisia aikuiselämän mittaisia intohimon kohteita on muutamia, ne ovat kuntosalilla ramppaus ja jonkun soittimen kanssa nysvääminen – molemmat ovat olleet matkassa yli 15 vuotta. Miettiessäni, että miksi juuri nämä kaksi harrastusta saavat miehen syttymään vuodesta toiseen ja vievät joka kerta ihmeellisiin sfääreihin jopa vapaaehtoisesti viikonloppuaamuna klo 6 kävellen -20 asteen pakkasessa, löysin joitain vastauksia, joita voi kenties soveltaa mihin tahansa tavoitteelliseen toimintaan, ehkäpä jopa liiketoimintaan.

1) tekemiseen ei liity koskaan minkäänlaista velvoittavaa pakkoa
2) tekemisessä tapahtuu säännöllisesti jonkinasteista kehitystä
3) kenties kohtien 1 ja 2 tuloksena tekeminen pysyy hauskana

Tästä päästäänkin sitten miettimään, että miten päästään intohimoisen (mutta myös tavoitteellisen) tekemisen makuun ja kuinka siitä tulee jatkuvasti kannoilla roikkuva seuralainen. Watch out, luvassa on uusi läskisti otsikoitu numerorivistö.

1) Selvitä itsellesi, mitä haluat tehdä ja miksi

Eri ihmiset resonoivat eri asioiden kanssa ja usein oma juttu löytyy vain kokeilemalla eri asioita. Joten niin kannattaa tehdä! On kuitenkin hyvä muistaa, että ihminen pystyy intohimoisesti heittäytymään vain rajalliseen määrään asioita, itse väittäisin että samanaikaisesti 1-4 asiaa elämässä voivat olla ison liekin juttuja ja muut asiat intohimojen ulkopuolella ovat sitten niitä, jotka joustavat tarvittaessa.

Myös oma motivaatio tekemisen suhteen kannattaa selvittää. Huonoja ykkösmotivaattoreita itselleni olisivat esimerkiksi yritystoiminnassa raha ja kuntosalin puolella ulkonäkö. Ne saattavat toimia tyydyttävästi silloin, kun asiat tuntuvat sujuvan, mutta niistä ei ole kannattelemaan vaikeiden aikojen yli silloin, kun kehitystä ei tunnu tapahtuvan. Ja niitäkin aikoja mahtuu jokaiseen matkaan, usko pois.

2) Aseta tavoite/tavoitteet, mihin haluat päästä

On hyvä olla muutama kiintopiste mielessä, ennen kuin painaa kaasua. Jotkut tykkäävät suunnitella valmiiksi koko matkan, mutta alussa mielestäni riittää mainiosti se, että visioi mielessään sitä isoa maaliviivaa sekä ensimmäistä rotanpaskan kokoista välitavoitetta. Tavoitteissaan kannattaa olla optimisti ja odotuksissaan niiden suhteen realisti. Jos tavoitteiden asettaminen tuntuu helpolta mutta keinot tavoitteeseen pääsemiseksi ovat hukassa, niin silloin kannattaa kääntyä jonkun puoleen, joka osaa opastaa. Liikuntapuolella sellaisia ovat personal trainerit ja liike-elämän puolella yritysneuvojat tai toiset yrittäjät.

3) Aloita!

Viimeistään tässä vaiheessa on syytä ihan oikeasti aloittaa tekeminen. Käytännössä asiassa kuin asiassa se tarkoittaa säännöllisesti tehtyjä pieniä tai isompia ponnistuksia. On hyvä muistaa, että vaikka alussa uudet asiat tuntuvat haastavilta, niin myös kehitys tuntuu alussa olevan nopeinta. Alussa on myöskin suurin riski hypätä pois valitsemaltaan tieltä, joten silloin punnitaan myös motivaatiotaso. Tässä vaiheessa tavoitteita ei kannata tuijottaa jatkuvasti, vaan ennen kaikkea etsiä tuntumaa tekemiseen ja ympäristöön, missä toimii.

4) Tarkasta suunta säännöllisin väliajoin

Oletko menossa kohti tavoitteitasi vai poljetko paikallasi pahan kerran? Jossain vaiheessa lupaavan alun jälkeen iskee kenties ensimmäinen suvantovaihe, jolloin kehitystä ei tunnu tulevan. Silloin tuntuu olevan helppo keksiä tekosyitä, miksi homma kannattaisi jättää sikseen ja puuhailla jotain sijaistoimintoja, ettei näennäisesti junnaavaan hankkeeseen tarvitsisi palata. Jälleen kerran motivaatiota punnitaan ja ihmisen omistautumisesta otetaan mittaa, joten silloin on hyvä hetki kaivaa taas tavoitteet takataskusta: mitä halusinkaan ja miksi? Muista, että suvantovaiheet kuuluvat asiaan, ne ovat ikään kuin sitä portaiden tasaista osuutta joka johtaa kohti seuraavaa rappusta. Ja eikun ratsaille!

5) Varo ylikuntoa!

Liikunnassa liika (tai jatkuvasti liian kovaa) tekeminen johtaa ylikuntoon tai kohonneeseen loukkaantumisriskiin, joten intoa tekemiseen kannattaa jossain määrin säännöstellä. Pitkä tauko tekemisestä tekee hallaa sekä kehitykselle että motivaatiolle, joten sellaisia kannattaa ehdottomasti välttää.

Eli kun teet jotain, niin tee se tosissasi, ja kun et tee, niin irroittaudu hetkeksi kunnolla koko asiasta. Tee jotain ihan muuta, vietä aikaa rakkaiden parissa, syö, nuku, juhli, aja Ivaloon tai mitä tahansa. Tai älä tee mitään. Vaikka valitsemasi asia on intohimosi, niin koko muu elämäsi on polttoainetta intohimoon. Ja kynttilä palaa huomattavasti pidempään, kun sitä ei polta koko ajan.

6) Kun saavutat tavoitteesi, niin juhli

Olet kulkenut palasen matkastasi ja huomaat saapuneesi pisteeseen, jonka olit lähtiessäsi karttaan merkannut. Suuri asia, hienoa! Meillä suomalaisilla on tapana vähätellä välitavoitteiden saavuttamista ja jatkaa samantien matkaa otsa kurtussa kohti “sitä suurta unelmaa”, mutta koska kukaan meistä ei oikeasti tiedä huomisesta, niin jokaista pistettä matkalla kannattaa ehdottomasti vähintäänkin hetki fiilistellä. Se on myös polttoainetta tulevaa ajatellen. Olet kehittynyt valitsemassasi asiassa ja nyt sinulla on valmiuksia/ominaisuuksia, joita sinulla ei alussa ollut. Sinulla on ollut lukemattomia tilaisuuksia valita vellihousun tie ja jättää hommat sikseen, mutta päätit kuitenkin valita ratkaisun, joka palkitsee sinut (toivottavasti) jatkossa yhä uudestaan ja uudestaan.

Siinä 6 ensimmäistä askelta, joilla pääsee mielestäni jo tekemisen makuun. Haluan vielä lopuksi korostaa vapaaehtoisuuden ja hauskuuden merkitystä, koska mikään juttu ei koskaan pysy matkassa kovin pitkään pelkästään velvollisuuden tunteesta – koska kun pakko tulee ovesta, niin hauska lähtee ikkunasta.

Mikä on sinun juttusi?

Ja se opetus? Kommunikointitaidolla on väliä, mutta sen ei tarvitse olla välttämättä verbaalitasolla täysin oikeaoppista – tärkeintä on aito, vilpitön halu tulla toista vastaan. Ja näin tapahtuu joka kerta tämän energisen veijarin kanssa, joten huomaan useimmiten lähteväni salilta hymy kasvoilla kohti uuden päivän haasteita.

“En halua kuvaani mihinkään”, sanoo kaveri, jonka nallekarhumainen olemus herättää luottamusta enemmän kuin tusinan verran epäuskottaviksi kliseiksi liiskattuja laatusanoja. “Laitetaan siihen vaan luotettava ja asiantunteva”, toteaa yrittäjänainen jonka peittoaa kilpailijansa ennen kaikkea empaattisuudellaan ja rohkeilla uusilla ideoillaan.

Töitä voidaan tehdä yritysten välillä, mutta silti sitä tekevät ihmiset keskenään. Maailmassa on jo ihan tarpeeksi yritysten internetsivuja, joissa persoonallisin esiin tuotu ulottuvuus on sähköpostiosoite mallia asiakaspalvelu@emmehaluaerottautua.fi. Jo pelkkä yrittäjän valokuva lisää huomattavasti asiakkaiden halua lähestyä yritystä ja on merkki siitä, että joku oikea ihminen ottaa vastuun palvelun/tuotteen laadusta. Ja älä huoli, harvalla on aikaa kiertää huvikseen yritysten sivuilla arvostelemassa toisten ulkonäköä.

Jotkut yrittäjät ovat luonteeltaan ujoja, toiset häpeävät yrityksensä pienuutta – mikä on sinun tekosyysi? Ei tämä niin vakavaa ole. Eihän?

Blogin pitämiseen riittää, että pidät kahdesta asiasta: sekä ajattelusta että kirjoittamisesta. Tämä ei tietenkään vielä takaa lukijoita, mutta se on hyvä alku. Voit pyöritellä suosikkiaiheitasi ajatusten sijaan silmiesi edessä ja katsoa, miten pitkälle kirjoitettu jäsentäminen kantaa. Jo se on itsessään palkitsevaa, lukijat tulevat myöhemmin jos ovat tullakseen – mutta eivät pelkästään kirjoitusten takia, vaan monien muidenkin muuttujien summana.

Kuka kirjoittaa?

Minä. Katso lisätietoja kohdasta tyyppi, tuosta oikealta ->

Mitä on lupa odottaa?

Yritysblogien asiantuntijat kehottavat usein kirjoittamaan blogiin tiukasti yrityksen tuotteisiin ja palveluihin rajattua asiaa – se kun palvelee parhaiten sekä hakukoneita että ostavaa asiakasta. Vastoin kaikkia näitä laskelmoituja ohjeistuksia EN AIO kirjoittaa blogiini pelkästään yritysilmeistä, internetistä tai markkinoinnista ja mainonnasta – itse asiassa enemmän saattaa olla luvassa tekstiä mm. intohimosta, työn tekemisen mielekkyydestä, ajanhallinnasta ja ehkäpä jopa henkisestä kasvusta. Näkökulma saattaa olla usein yrittäjämäinen, mutta avarakatseinen lukija osaa varmasti yhdistää pohdinnat myös laajempaan viitekehykseen. Itse pidän kovasti blogeista, joissa kirjoittaja heittää persoonansa rohkeasti peliin eikä yritä jättäytyä pelkäksi informaation jakajaksi.

Kuinka usein?

Jaa-a, sen kun tietäisi. Ehkä on parempi olla lupaamatta mitään, siitäkin huolimatta että tuleva vuodenvaihde mahdollistaisi järjettömätkin vannomiset.

Viettäkää kiva joulu ja vuodenvaihde – ensi vuonna täällä taas!